Kahvakuula
Kahvakuula on nykypäivänä suosittu liikuntamuoto ja onhan kahvakuula loistava sparrauskaveri silloin, kun halutaan vahvistaa lihaksia ja tehdä treeniä ilman isoja laitteita. Kahvakuula antaakin lihasvoimaharjoitteluun uuden näkökulman ja treenivälineen pienen koon ansiosta kahvakuulalla voikin treenata lähes missä vain.
On tärkeää panostaa omaan lihaskuntoon, sillä se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti koko hyvinvointiisi. Kahvakuula parantaa lihaskunnon lisäksi tasapainoa, lihasten voimistuessa luutiheys kasvaa, lisäksi hyvä lihaskunto ehkäisee hyvin hartia- ja niskakipuja sekä selkävaivoja.

Kesäkahvakuula 2026!
Kahvakuulatreeni tulee taas Kiviniemen satamaan (Kiviniementie "250") aallonmurtajalle 12.5. alkaen.
- Treenaamme tiistaisin klo 18-19 huikeissa merimaisemissa
- 12.5-30.6 ja 28.7-25.8 välisenä aikana
Ulkona treenaaminen kesällä on ihan parasta! Kahvakuulailu on tehokas liikuntamuoto. Luvassa on hyvä hiki, vahva olo ja energinen mieli! Kahvakuulaa heilautetaan keskivartalolla, nostetaan, vedetään ja työnnetään eri tavoin kahdella kädellä ja yhdellä kädellä. Ohjaaja ohjaa kaikki liikkeet aina ennen varsinaisen sarjan aloittamista, jotta sinun on helpompi seurata mukana. Teemme tehokkaita ja monipuolisia liikkeitä ja liikeyhdistelmiä kelloa vastaan sarjoissa.
Oma kahvakuula, juomapullo ja aurinkolasit mukaan! Ohjaajalla on lainakuulia (4-6-8-10-12kg) rajoitetusti mukana.
Sateen sattuessa turvallisuus syistä treeniperuttu. Halutessaan saa virtuaalilinkin, joka on voimassa neljä päivää.
Voit maksaa liikuntaetuuksilla
- SmartumPay, ePassi ja EdenRed
- mobilePay:llä lyhytnumeroon 90553
- sähköpotsilaskulla (ei kertamaksua).
Sarjaliput 5* tai 10* tulevat edullisemmiksi, kuin kertamaksu.
Tervetuloa mukaan!

Virtuaali kahvakuula
Treenaa silloin kun sinulle sopii, siellä missä haluat!
Treenit ovat noin 45-50min pitkiä treenejä, jotka voit helposti toteuttaa kotona tai vaikka mökillä. Treenien tehot vaihtelevat helppo- keskitaso - haastava, mutta pystyt vaikuttamaan treenin tehokkuuteen kahvakuulan painolla. Tärkeää on, että liiketekniikka on oikea!
Saat sunnuntaisin 2 viikon välein linkin sähköpostiisi. Voit treenata niin monta kertaa, kun haluat 2 viikon aikana samalla ohjelmalla. Vaihtoehtoisesti saat halutessasi kerralla molemmat treenilinkit ja treenaat oman mielen mukaan eri treenejä.
Tarvitset kahvakuulan, juomapullon, alustan ja omat treenimusat. Treenivideoissa ei ole musiikkia.
2 ohjelmaa / 4 viikkoa yhteensä 26€. Tilaus on jatkuva 31.8.2026 asti/ kuukauden irtisanomisaika.
Tilaa nyt! seija@liikuhyvassa.fi


